Uusi entistäkin parempi futisvuosi käyntiin!
Julkaistu: 03.01.2023 09.45

Uusi entistäkin parempi futisvuosi käyntiin!

Seuran historiassa ei koskaan ole rikottu 350:n pelaajan rajaa, mutta vuoden 2022 aikana päästiin tämän rajapyykin yli (382 pelaajaa). Vain muutamassa vuodessa FC Ulvila on lähes kaksinkertaistanut pelaajamääränsä ja kasvu on tapahtunut kokonaan junioreissa. Esimerkiksi alle 11-vuotiaita oli vuoden 2022 lopussa jo kolmanneksi eniten koko Satakunnassa. Lisäksi kannoimme kortemme kekoon ukrainalaisten kotouttamiseen, kun saimme pyörimään ukrainalaisille pakolaisille tarkoitetun ryhmän, josta innokkaimmilla futaajilla on vielä lisäksi mahdollisuus treenata oman ikäluokkansa mukana. FC Ulvilasta on kasvanut merkittävä alueellinen liikuttaja ja tästä jokainen seuran toiminnassa mukana oleva voi olla erityisen ylpeä. Mutta mitä tuleva vuosi pitää sisällään?

Korona on perunut seuran suunnittelemia tapahtumia yksi toisensa perään edellisten vuosien aikana. Tätä taustaa vasten olemme erittäin iloisia, että saamme 13.1. kaikki seuran toimihenkilöt kasaan ja voimme viettää yhteisen illan. Samalla kun seuran juniorimäärä on lähes tuplaantunut niin toimihenkilöiden määrässä on tapahtunut vielä jyrkempi nousu. Näin ollen moni pääsee tutustumaan uusiin kasvoihin ja pystymme vahvistamaan seuran yhteisöllistä ilmapiiriä. Seurana koemme, että tämä on myös oiva tapa kiittää jokaista toimihenkilöä siitä arvokkaasta työstä, jota joukkueen ja seuran eteen vapaaehtoiset tekevät.

Tänäkin vuonna jatkamme panostamista Mynsterin kehittämiseen ja nyt vuorossa on kentän päivittäminen. Loppukeväästä järjestetään jälleen koko seuran yhteiset talkoot, missä viime vuonna hankitut katetut katsomot saavat kokonaan uuden ilmeen. Samalla seurayhteisö tulee yhdessä päivittämään kioskin terassin uuteen loistoon. Toinen iso kenttään liittyvä parannus tapahtuu juhannuksen jälkeen, kun Mynsteriin asennetaan uusi tekonurmi. Näiden toimien jälkeen voimme todella olla ylpeitä siitä, millaisen muodonmuutoksen koko Mynsterin alue on kokenut viimeisten vuosien aikana.

Tänä vuonna Mynsterissä tullaan järjestämään myös ennätysmäärä joukkueiden omia turnauksia. Tällä hetkellä vahvistuneita turnauksia on P8 (2015), P9 (2014), P10 (2013) sekä P11 (2012) joukkueilla. Turnaukset painottuvat toukokuuhun, joten loppukeväästä Mynsterissä on käytännössä joka viikko sarjapelien lisäksi turnauksia. Turnausten tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset avataan lähipäivien aikana.

Seuran syyskokous pidettiin joulukuussa. Voit lukea vuoden 2023 jäsenmaksuista tästä ja uuden johtokunnan kokoonpanon puolestaan tästä. Uuden johtokunnan vastuualueet ovat puolestaan näkyvillä täällä.

FC Ulvila ry

fculvila.info@gmail.com


Y-tunnus: 1018307-4

FI07 5700 2020 0788 77