FC ULVILA RY

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

1 § Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli

Yhdistyksen nimi on FC Ulvila ry.
Yhdistyksen kotipaikka on Ulvilan kaupunki Länsi-Suomen läänissä.
Yhdistys on perustettu vuonna 1914 ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.
Seuran kieli on suomi.
Seuran toiminta-alueena on Satakunta.

2 § Seuran tarkoitus

Seuran tarkoituksena on edistää jalkapalloharrastusta ja muuta siihen liittyvää kansalaistoimintaa seuran toiminta-alueella siten, että erilaisista lähtökohdista olevilla henkilöillä on mahdollisuus harrastaa lajin parissa kunto- ja terveysliikuntaa, kilpa- ja huippu-urheilua tai liikuntaan liittyvää yhdistystoimintaa edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti.

3 § Tarkoituksen toteuttaminen

Tarkoitustaan seura toteuttaa:

1 Tarjoamalla:

  • jalkapallon kunto- ja terveysliikuntatoimintaa
  • kilpaurheilua/kilpailutoimintaa
  • ohjaus-, harjoitus- ja valmennustoimintaa
  • toimintaa, jonka tavoitteena on edistää fyysistä ja henkistä toimintakykyä ja hyvinvointia
  • tiedotus- ja suhdetoimintaa
  • koulutustoimintaa
  • ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellisista irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä
  • hankkia varoja järjestäen huvi- ja tanssitilaisuuksia, keräyksiä ja arpajaisia, omistaen ja ylläpitäen urheilulaitoksia, harjoittaen kustannus- ja monistustoimintaa, majoitus- ja ravitsemusliikettä ja bingotoimintaa sekä välittäen jäsenilleen voittoa tavoittelematta urheiluvälineitä ja -asusteita
  • järjestää urheilutapahtumia, messuja ja myyjäisiä
  • harjoittaa välittömästi tarkoituksensa toteuttamiseen liittyvää tai taloudellisesti vähäarvoista liiketoimintaa

2 Vaikuttamalla laaja-alaisesti liikunta-, urheilu- ja yhdistysasioihin omalla alueellaan

3 Harjoittamalla julkaisutoimintaa

Toimintansa tukemiseksi seura voi:

  • ottaa vastaan avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellisista irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä
  • hankkia varoja järjestäen huvi- ja tanssitilaisuuksia, keräyksiä ja arpajaisia, omistaen ja ylläpitäen urheilulaitoksia, harjoittaen kustannus- ja monistustoimintaa, majoitus- ja ravitsemusliikettä ja bingotoimintaa sekä välittäen jäsenilleen voittoa tavoittelematta urheiluvälineitä ja -asusteita
  • järjestää urheilutapahtumia, messuja ja myyjäisiä
  • harjoittaa välittömästi tarkoituksensa toteuttamiseen liittyvää tai taloudellisesti vähäarvoista liiketoimintaa

4 § Seuran jäsenyys muissa yhdistyksissä

Seura noudattaa niiden järjestöjen sääntöjä, joiden jäsenenä seura on.

5 § Seuran jäsenet

Seuran jäseneksi voi johtokunta hyväksyä henkilön, joka sitoutuu noudattamaan seuran sääntöjä ja päätöksiä.
Kunniajäseneksi voi seuran kokous kutsua johtokunnan esityksestä henkilön, joka on erittäin merkittävästi edistänyt seuran toimintaa. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen.
Kunniapuheenjohtajaksi voi seuran kokous kutsua seuran puheenjohtajana ansiokkaasti toimineen henkilön. Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen.
Kannattajajäseneksi voi seuran johtokunta hyväksyä yksityisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka tukee seuran toimintaa suorittamalla vuotuisen tai kertakaikkisen kannattajajäsenmaksun. Kannattajajäsenellä on puhe-, mutta ei äänioikeutta seuran kokouksissa.

6 § Seurasta eroaminen

Jäsenellä on oikeus erota seurasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta seuran kokouksessa pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Ero katsotaan tapahtuneeksi heti, kun ilmoitus on tehty, mutta eroava jäsen on velvollinen suorittamaan maksunsa sekä muut näiden sääntöjen edellyttämät velvoitteet kuluvan kalenterivuoden loppuun asti.

7 § Jäsenen eronneeksi katsominen

Johtokunta voi katsoa jäsenen eronneeksi seurasta, jos jäsen on jättänyt kuusi kuukautta sitten erääntyneen jäsenmaksun maksamatta.

8 § Jäsenen erottaminen ja muut kurinpitotoimet

Johtokunta voi erottaa jäsenen, jos tämä on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta, muuten ei täytä näiden sääntöjen mukaisia velvollisuuksiaan, toimii vastoin seuran tarkoitusta tai toimii törkeästi vastoin urheilun eettisiä periaatteita.

Seuran jäsen sitoutuu noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n vahvistamaa antidopingsäännöstöä ja Kansainvälisen lajiliiton antidopingsäännöstöjä [lisäksi: olympialajit ja olympiakomitean jäsenliittojen seurat] sekä Kansainvälisen Olympiakomitean antidopingsäännöstöjä.

Dopingrikkomukset ja seuran jäsenelle niistä määrättävät seuraamukset on määrätty edellä mainituissa antidopingsäännöstöissä.
Dopingrikkomuksia ovat:

  • Kielletty aine tai näyttö kielletyn menetelmän käytöstä urheilijan elimistöstä otetussa näytteessä
  • Kielletyn aineen tai menetelmän käyttö tai käytön yritys
  • Kieltäytyminen dopingtestistä
  • Dopingvalvonnan välttely ja ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönti
  • Dopingtestin manipulointi
  • Dopingaineiden hallussapito
  • Dopingaineiden ja –menetelmien levittäminen
  • Dopingin edistäminen

Dopingrikkomuksesta voidaan määrätä seuraamuksena:

  • Kilpailutuloksen mitätöinti
  • Urheilutapahtuman tulosten hylkääminen
  • Urheilun toimintakielto
  • Kirjallinen varoitus

Seuran jäsen voi joutua korvaamaan dopingrikkomuksella aiheuttamansa vahingon seuralle ja kansalliselle lajiliitolle sekä kansainväliselle lajiliitolle.

Urheilun eettisten periaatteiden vastaista toimintaa on:

Urheilulle vieraiden aineiden käyttö

  • Huumeiden ja dopingaineiden käyttö tai käytön edistäminen
  • Julkinen häiritsevä esiintyminen alkoholin vaikutuksen alaisena
  • Tupakan ja tupakkatuotteiden käytön yhdistäminen urheilutilanteisiin
  • Väkivalta, törkeä kielenkäyttö ja epäasiallinen arvostelu, tuomarin harhautus ja muu sääntökikkailu
  • Kilpailutilan tai -välineiden manipulointi
  • Tuloksista etukäteen sopiminen
  • Vedonlyönti omasta kilpailusta
  • Tuomareiden, kilpakumppaneiden, valmentajien tai toimitsijoiden lahjominen tai sen yritys tuloksen manipuloimiseksi

Epäasiallinen käyttäytyminen kilpailu- ja harjoitustilanteessa
Urheiluhuijaus
Vedonlyönti
Lahjonta
Sukupuolinen häirintä

Urheilun eettisten periaatteiden vastaisesta toiminnasta on seuraamuksena lajiliiton määräämä rangaistus sen mukaan kuin liiton säännöissä tai kilpailusäännöissä määrätään, kuitenkin enintään kahden vuoden toimintakielto.

Johtokunta päättää myös muista kurinpitotoimista ja niiden yhteydessä annettavista rangaistuksista, jolloin noudatetaan asianomaisen lajin kansallisen liiton sääntöjä ja määräyksiä.

Kansallinen lajiliitto, tai sen asemesta, tai sen lisäksi Kansainvälinen lajiliitto voi päättää seuran jäsenelle dopingrikkomuksesta määrättävästä seuraamuksesta ja muista kurinpitotoimista edellä mainituissa antidopingsäännöstöissä, säännöissä ja sääntöjä alemman asteisissa määräyksissä vahvistetulla tavalla.

Päätös tulee voimaan heti ja sen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon viisi päivää sen jälkeen, kun päätös on lähetetty sille kirjatussa kirjeessä.
Erotetulla ei ole oikeutta vaatia takaisin seuralle suorittamiaan maksuja.

9 § Liittymis- ja jäsenmaksut

Varsinaisilta jäseniltä kannettavien liittymis- ja jäsenmaksujen sekä kannattajajäsenmaksujen suuruudesta päättää vuosittain seuran syyskokous. Kunniajäseniltä ja kunniapuheenjohtajalta ei peritä maksuja.
Johtokunnalla on oikeus vapauttaa jäsen jäsenmaksujen suorittamisesta sekä nimetä jäsen ainaisjäseneksi, jos hän on tehnyt seuralle huomattavia urheilullisia, taloudellisia tai muita palveluksia.
Ainaisjäsen on vapaa jäsenmaksuvelvollisuuksista.

10 § Seuran varsinaiset ja ylimääräiset kokoukset

Seura pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta, joista kevätkokous pidetään helmi-huhtikuussa ja syyskokous loka-joulukuussa. Kokouksen paikan ja tarkemman ajan määrää johtokunta.

Kutsu varsinaiseen ja ylimääräiseen seuran kokoukseen on julkaistava vähintään 14 päivää ennen kokousta seuran nettisivuilla ja mynsterin kentän ilmoitustaululla.

11 § Kevät- ja syyskokous

Kevätkokouksen asiat

  1. Avataan kokous
  2. Valitaan kokoukselle
    1. puheenjohtaja
    2. sihteeri
    3. kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
    4. ääntenlaskijat
  3. Todetaan läsnäolevat äänioikeutetut jäsenet
  4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  5. Esitetään johtokunnan laatima vuosikertomus ja tilinpäätös sekä tilintarkastajien antama lausunto
  6. Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä johtokunnalle ja muille vastuuvelvollisille
  7. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
  8. Päätetään kokous

Syyskokouksen asiat

  1. Avataan kokous
  2. Valitaan kokoukselle
    1. puheenjohtaja
    2. sihteeri
    3. kaksi pöytäkirjan tarkastajaa
    4. ääntenlaskijat
  3. Todetaan läsnäolevat äänioikeutetut jäsenet
  4. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  5. Päätetään mitkä liikunta- ja urheilulajit ovat seuran ohjelmassa tulevana toimikautena
  6. Päätetään jäsenyydestä muissa järjestöissä ja yhteisöissä
  7. Vahvistetaan liittymis-, jäsen- ja kannattajajäsenmaksujen suuruus
  8. Vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio
  9. Valitaan jäsenten keskuudesta johtokunnan puheenjohtaja vuodeksi kerrallaan
  10. Valitaan johtokunnan muut jäsenet
  11. Valitaan yksi tilintarkastaja ja yksi varatilintarkastaja
  12. Päätetään seuran edustajista niihin järjestöihin ja yhteisöihin, joissa seura on jäsenenä
  13. Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat
  14. Päätetään kokous

Asioista, joita seuran jäsenet haluavat kevät- tai syyskokouksen käsiteltäviksi, on tehtävä johtokunnalle kirjallinen esitys viimeistään 30 päivää ennen kokousta.

12 § Seuran ylimääräinen kokous

Seuran ylimääräinen kokous pidetään silloin, kun johtokunta katsoo sen tarpeelliseksi, seuran kokous niin päättää tai kun vähintään yksi kymmenesosa seuran äänioikeutetuista jäsenistä on jonkin määrätyn asian takia tehnyt siitä johtokunnalle kirjallisen esityksen. Ylimääräisen kokouksen kutsussa on mainittava asia, jonka vuoksi kokous on koolle kutsuttu.
Ylimääräinen kokous on pidettävä vähintään kahden kuukauden kuluessa siitä, kun jäsenet ovat tehneet siitä edellä mainitulla tavalla esityksen.

13 § Pöytäkirja

Seuran, sen johtokunnan, jaostojen ja valiokuntien kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa. Seuran kokousten pöytäkirjat ovat kokousten puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä valittujen tarkastajien tarkastettava.

Johtokunnan, jaostojen ja valiokuntien pöytäkirjat tarkistetaan heti tai seuraavassa kokouksessa.

14 § Äänestys

Kokouksen päätökseksi tulee se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Henkilöasiat ratkaistaan siten, että eniten ääniä saaneet valitaan. Henkilövaaleissa äänten mennessä tasan vaali ratkaistaan arvalla. Muissa asioissa se mielipide voittaa, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt. Kaikissa kokouksissa suoritetaan vaadittaessa äänestys suljettuja lippuja käyttämällä.

Jokaisella liittymismaksunsa ja kokoukseen mennessä jäsenmaksunsa maksaneella viisitoista vuotta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä, kunniajäsenellä ja kunniapuheenjohtajalla sekä ainaisjäsenellä, kannattajajäseniä lukuun ottamatta, on yksi ääni. Valtakirjalla ei saa äänestää.

15 § Seuran hallinto

Seuran toimintaa ja taloutta hoitaa johtokunta, johon kuuluu yhdeksi toimintavuodeksi valittu puheenjohtaja, ja 4-20 jäsentä.
Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan. Johtokunta valitsee lisäksi sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt, jotka voidaan valita myös johtokunnan ulkopuolelta.
Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat sen tarpeelliseksi tai kun puolet johtokunnan jäsenistä kirjallisesti sitä vaatii.
Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja ja hänen lisäkseen vähintään puolet sen jäsenistä on saapuvilla.

Johtokunnan tehtävänä on erityisesti

  1. Toteuttaa seuran kokouksen päätökset
  2. Johtaa ja kehittää seuran toimintaa
  3. Valita tarvittavat jaostot, valiokunnat ja työryhmät sekä niiden puheenjohtajat
  4. Vastata seuran taloudesta
  5. Pitää jäsenluetteloa
  6. Tehdä seuran toimintakertomus ja tilinpäätös
  7. Tehdä toiminta- ja taloussuunnitelma seuraavaa toimintavuotta varten
  8. Hoitaa seuran tiedotustoimintaa
  9. Hyväksyä ja erottaa jäsenet sekä päättää jäseniä koskevista kurinpitotoimista
  10. Valita ja erottaa seuran palkatut toimihenkilöt sekä sopia heidän eduistaan
  11. Päättää seuran ansiomerkkien myöntämisestä ja muiden kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä
  12. Ryhtyä muihin toimenpiteisiin, joita seuran etu vaatii
  13. Luovuttaa tilit tilintarkastajille tarkastettavaksi vähintään kuukautta ennen kevätkokousta.

Seuran johtokunta voi pitää tarvittaessa kokouksen myös sähköisesti tai puhelimitse, josta laaditaan pöytäkirja.

Seuran johtokunta voi pitää kokouksen hybrikokousmuodossa, jossa johtokunnan jäsenillä on mahdollisuus osallistua kokoukseen paikalla olevana tai etäyhteydellä

16 § Tilivuosi

Seuran toiminta- ja tilivuosi on kalenterivuosi.

17 § Nimenkirjoittajat

Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä, tai jompikumpi heistä yhdessä sihteerin tai jonkun muun johtokunnan määräämän johtokunnan jäsenen tai toimihenkilön kanssa. Nimenkirjoittajien on oltava täysi-ikäisiä.

18 § Jaostot

Jaostot voivat päättää sisäisestä toiminnastaan kuitenkin siten, että seuran johtokunta vahvistaa jaoston tekemät oikeustoimet.

19 § Sääntöjen muuttaminen

Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää seuran kokous vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta.

20 § Seuran purkaminen

Seuran purkamisesta päättää seuran kokous vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava erikseen seuran purkamisesta.

21 § Seuran varojen luovuttaminen

Jos seura on päätetty purkaa, sen varat on luovutettava johonkin seuran toiminta-alueen liikuntakasvatusta edistävään tarkoitukseen purkamisesta päättäneen kokouksen päätöksen mukaisesti. Pesänselvitysmiehinä toimivat kokouksen valitsemat henkilöt.

Seuran purkamisesta on ilmoitettava yhdistysrekisteriin.

22 § Saavutetut jäsenoikeudet

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

FC Ulvila ry

fculvila.info@gmail.com


Y-tunnus: 1018307-4

FI07 5700 2020 0788 77